Se mitä tällä hetkellä tiedän ja koen olevani on muodostunut vasta viimeisen 7 vuoden aikana. Olen äiti, olen vaimo, olen rakastettu parisuhteessani. Olen opetellut kokonaan uuden kielen aikuisiällä, kun muutin ulkomaille ikään kuin karkuun lapsuuttani. Aloitin täällä uuden elämän. Loin kaiken alusta. Se ei ollut virhe, päin vastoin. Nyt koen olevani onnellinen, sillä välimatka on tehnyt ainoastaan hyvää näiden asioiden käsittelemisen kanssa. Nyt kuitenkin oman lapsen syntymän jälkeen on aika palata lapsuuteeni ja käsitellä nämä asiat niiden oikeilla nimillä, jotta voin olla tasapainossa tunteideni ja menneisyyteni kanssa ihan oman hyvinvointini vuoksi samoin myös mieheni sekä lapseni hyvinvointia ajatellen.

Monet sosiaaltyöntekijät sekä eräät sukulaiseni sanoivat vuosia sitten, että "Sinähän olet selvinnyt hienosti olosuhteisiin nähden! Ei kuules moni olisi selvinnyt ehjin nahoin. Sinä et ole sortunut alkoholiin etkä huumeisiin. Hyvä juttu! Olet kyllä vahva ihminen!" Noh, kiitos kohteliaisuudesta. Niin minäkin itselleni uskottelin, että hyvin ollaan selvitty. Tämä oman lapsen syntymä eli itse äidiksi tulo kuitenkin teki sen, että huomasin, kuinka pahoja jälkiä lapsuuteni onkaan minuun jättänyt. Se pieni tyttö lastenkodin ikkunassa katsoi, kuinka oma äiti lähti ovesta ylpeänä täydellisenä korkeastikoulutettuna seitsemän laudaturin kirjoittaneena hyläten tyttärensä. Se materia, se koulumenestys, se kaikki ulospäin näkyvä oli sitä mitä hän itsestään nosti esille, että "Eihän nyt näin menestynyt ihminen voi olla alkoholisti, kun seitsemän ällääkin on kirjoitettu! Se on tuo käytöshäiriöinen lapsi, joka tässä nyt valehtelee ja latelee vääryyksiä!"

Pieni lapsi on kuitenkin, kuin tyhjä paperi. Valmis elämään niillä eväillä mitä annetaan. Sopeuduin alkoholistiäitini elämään. Koin huonoa omaatuntoa, että olin olemassa. Pyysin anteeksi aina, kun se oli mahdollista, jotta äitini ei olisi minulle vihainen. Pyysin anteeksi, vaikkei siihen ollut tarvetta. Pyysin anteeksi, kun äitini sätti minua. Se sai hänet usein lopettamaan, koska sai sanoa sen viimeisen sanan ja sai minut hyväksymään sen, että olin juuri sitä mitä hän sanoi. Opin vuosien varrella sen, että kun otan nöyrästi vastaan henkisen pahoinpitelyn, enkä kapinoi, niin kukaan ei silloin keinuta venettä. Minun on yhä todella vaikeaa muodostaa mielipiteitä, koska niiden muodostamiselle ei lapsuudessani annettu tilaa.

Nykyään olen opetellut psykologin avulla ja harjoitusten kautta sanomaan mielipiteeni. Tiedän mitä musiikkia haluan kuunnella, ilman pelkoa siitä, että joku sättisi minua musiikkimaustani. Tiedän minkä väriset hiukset haluan pitää, koska nyt äitini ei ole pakkovärjäämässä tukkaani oman näköisekseen. Tiedän, että kyllin hyvä riittää. Minun ei tarvitse olla paras vaan riittää, kun yritän ja osaan hiukan. Tiedän, että minun ei tarvitse tehdä asioita, jotta miellyttäisin muita. Tiedän, että teen asioita, jotta itse tulen niistä iloiseksi ja onnelliseksi riippumatta muiden mielipiteistä.