Kaikesta ei voi syyttää lapsuutta, mutta mitä enemmän olen alkoholistien aikuisten lasten elämänkertomuksia lukenut, sitä vahvemmin uskon, että lapsuuteni on syynä moneen epäonnistumiseeni elämässäni. Minua ei kannustettu, minua kiusattiin. Suoritin peruskoulun, mutta lukio jäi kesken. Suoritin ammattikoulun, mutta en kyennyt menemään päättäjäisiin, sillä en kokenut olevani minkään arvoinen, sillä vanhempani arvostivat vain ylioppilaslakkia. Istuin päättäjäispäivänä kaupan kassalla töissä ja mietin, että siellä ne luokkatoverit juhlivat valmistujaisiaan sukulaisten, vanhempiensa ja ystäviensä kanssa. Tukahdutin surun tunteet sinä päivänä ja hammasta purren hymyilin asiakkaille ja ajattelin, että saapahan hyvät lauantailisät palkkaan. Tulin töistä illalla ja näin kaupungilla vastavalmistuneita juhlamekoissaan...ajattelin, että minäkin olisin halunnut oikeat juhlat oikeiden vanhempien järjestäminä. Katkeruus nosti päätään, mutta eteenpäin oli mentävä.

Hakeuduin koulutusta vastaavaan työhön ja nautin työstäni asiakasneuvojana puhelinyhtiössä. Olin kuitenkin koko ajan varpaillani ja pelkäsin urani romahtavan, koska kaikki vaikutti olevan liian hyvin ollakseen totta, joten sanoin itseni irti juuri, kun olisi ollut mahdollista nousta vieläkin korkeammalle ja saada sitä kauan kaivattua arvostusta ja titteli.

Hakeuduin korkeakouluun opiskelemaan ja päätin myös silloisen parisuhteeni ajatuksena "Ei tämä kuitenkaan voisi pidemmän päälle toimia." Muutin pois kotikaupungistani ja aloitin opiskelut. En pitänyt mitään yhteyttä vanhempiini. Koin olevani vapaa pääkaupunkiseudun vilinässä, sillä siellä kukaan ei tiennyt taustoistani eikä syyllistänyt. Opiskelin vuosia, mutta kärsin oppimisvaikeuksista ja hahmottamisesta enkä osannut keskittyä. Tapasin silloin kuitenkin nykyisen aviomieheni, joka ymmärsi. Hän hyväksyi minut taustastani huolimatta ja kannusti. En ole vieläkään valmistunut, mutta aion valmistua vuoden sisällä. Tiivis kontakti opinto-ohjaajaan on tuottanut tulosta ja nyt olen päättänyt viedä opinnot loppuun ja saada tittelin, ammattinimikkeen. Tätä en jätä kesken.

Yhteydenpito äitini kanssa ei ole ajankohtaista. Hän haluaisi pitää yhteyttä, mutta itse en pysty. Hänen elämänsä on samaa, kuin ennekin eikä hän koe tehneensä mitään väärää, sillä minähän se ongelma olen aina ollutkin hänen mielestään. Huomenna asiat toivottavasti saavat uutta tuulta, sillä käytän psykologin puhelinajan hyödyksi ja pyydän päästä käsittelemään näitä tunteita.